sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Hurlumhei ja istu!

Aamupäivällä suuntasimme lenkille bullaseurassa (ranskanbulldoggi). Meillähän asuu Manun lisäksi Urho-ranskis ja nyt saimme tyttöseuraa metsään mukaan, kun lähipiiriimme on ilmestynyt ranskisneitokainen. Lauma toimi lenkillä hienosti yhteen, kun kaikki osapuolet ovat sopuisia ja avoimia. Ulkoilutin kameraa lenkillä mukana ja räpsin vähän väliä kuvia, mutta hyvin harva kuva onnistui. Postataan nyt kuitenkin kuva Manusta ja neidosta. :)


Iltapäivällä suuntasin Manun kanssa tottistreeneihin ja treenasimme taas muiden silmien alla. Treenit menivät aika huonosti, ohjaajana en ole ollenkaan tyytyväinen. Otin lähinnä sivulle tuloa ja seuraamista. Manu tuli sivulle vinoon siten, että sen takapuoli oli mun jalkojen takana. Seuraamisesta pysähtymisessä Manu unohti kokonaan istumisen. Voi huoh. :P Myöskään jääviä treenatessa Manu ei tiennyt mitä "istu" tarkoittaa. Nyt ainakin tiedän mitä seuraavaksi treenataan. :)

Namikäden käyttämisestä sain treenikaverilta noottia, samoin sivulle tulon treenaamisessa mun omat jalat on "väärin". Täytyypä ottaa työn alle uusi namikäden liikerata, jotta koiran pää on oikeassa asennossa seuraamisessa ja palkkauslinja pysyy järkevänä. Luojan kiitos tästä sohlaamisesta ei ole kuvia... :D

torstai 15. lokakuuta 2015

Treeniä metsässä

Pakkasin heti aamupäivällä Manun ja jokseenkin massiivisen määrän treenikamppeita autoon ja huristelin muutaman minuutin ajomatkan päähän vieraisiin treenimaastoihin. Aamu oli aika synkän oloinen ja maasto oli märkää, mutta pikkuhiljaa myös aurinko alkoi pilkistellä ja treeniolosuhteet oli ihan mukavat. Sain myös treeniseuraa kaveristani ja täytyy sanoa, että seurassa treenaaminen on ollut viime aikoina kivaa vaihtelua. Monesti tulee yksin väännettyä monta treeniä putkeen ja nyt on ollut juttuseuraa ja treenejä on ideoitu yhdessä.

Manu teki metsäreissulla tottista, esineruutua ja ajoi lyhyen jäljen. Tottis on vielä ihan vaiheessa ja samoja juttuja tehdään treenistä toiseen. Motivaatio on kuitenkin kohdallaan ja pikkuhiljaa tulosta alkaa tulla. Manulla on jonkinlainen idea sivulle tulosta ja seuraamispaikasta, joten elättelen toiveita, että treenit alkaa edetä pikkuhiljaa vähän vaativammiksi. Jääviä on harjoiteltu myös ja periaatteessa Manu osaa kaikki käskyt (istu, maahan, seiso), mutta se ei vielä malta pysyä paikallaan lähes tulkoon ollenkaan. Täytyy ottaa se paikallaan pysyminen työn alle, josko se siitä sitten alkaisi sujua vähän paremmin.

Esineruutu ei sujunut tänään niin hyvin, kuin parina viime kertana. Taidan jättää ruudun treenaamisen nyt hieman hautumaan, ettei sitä tule treenattua liikaa. Manu kuitenkin tykkää hakea ruudusta ja se ei ole ongelma. Tänään esineet kyllä nousivat (3kpl), mutta jonkin sortin riistan haju ruudussa ilmeisesti oli, koska sekä Manu että kaverini koira kieppuivat ruudun toisessa reunassa ja meinasivat lähteä sieltä hajun perässä jonnekin... Ei se mikään katastrofi ollut, mutta vähän otti ohjaajaa pannuun. Oli myös eka kerta, kun Manu häiriintyy treeneissä jostain niin, että työnteko keskeytyy. Toivottavasti tästä ei tule jatkossa ongelmaa. Onhan se kuitenkin noutaja ja riistaviettiä on, joten... :P

Päivän paras suoritus oli ehdottomasti jälki. Tein viimeksi nurmelle lyhyen jäljen ja totesin, että koira on parempi jäljestäjä kuin luulen ja se ei tarvitse paljoakaan ruokaa jäljelle. Tästä viisastuneena polkasin melko simppelin jäljen, jossa oli vähän väliä tyhjiä askeleita ja namit olivat todella pieniä, jotta siellä haistellaan eikä syömällä syödä. Pientä hakemista siinä jäljen päällä pysymisessä on, mutta eiköhän tuo treenaamalla parane. Jäljen päähän laitoin ensimmäistä kertaa jälki-esineen ja Manu ei ole keppejä treenannut aiemmin missään muodossa.... Ajattelin, että kokeillaan, että ei se hukkaan mene, jos Manu ei reagoi siihen oikein mitenkään. No, jäljen päähän kun tultiin, Manu alkoi ihmetteleen, että mikä täällä haisee ja pienellä hetsillä "mikä siellä on" Manu otti kepin suuhunsa ja toi sen mulle! Oon aivan äärimmäisen ylpeä pienestä labrasta. <3


Kuvat: M. Lepistö.







tiistai 13. lokakuuta 2015

Manu sai vihdoin blogin!

Manulle on ollut suunnitteilla blogi jo jonkin aikaa, mutta omistaja ei ole osannut sellaista perustaa. Onneksi hädässä ystävä tunnetaan ja Minna suostui auttamaan tässä tärkeässä tehtävässä. :) Kiitokset Minnalle ja nyt emäntä yrittää tuottaa tänne jotain sisältöä aina silloin tällöin.

Manu on nyt noin 7kk ikäinen honkkeliskonkkelis, jolla on vauhtia ja virtaa, mutta älyä vain silloin tällöin. ;) Nuoresta iästään huolimatta Manu on jo ehtinyt harrastaa montaa lajia ja toistaiseksi pidämme tavoitteet korkealla. Tällä hetkellä Manun treeniohjelmassa on valmistautuminen taippareihin (noutajien taipumuskoe), palveluskoirien metsäjälki, pk-tottelevaisuus, pk-esineruutu ja näyttelytreenit. Myös tokokokeissa saatamme pyörähtää joskus, ja Manun kasvattaja on vihjaillut noutajien wt-kokeista. No, tulevaisuus näyttää miten käy, mutta ainakin meillä on kaikenlaista treenattavaa tarjolla ja mieli pysyy virkeänä sekä koiralla että omistajalla. :) Kovin vakavalla naamalla emme harrasta eikä meillä ole kiire mihinkään, joten aika näyttää mitä tulee tai tuleeko mitään... :)