tiistai 15. marraskuuta 2016

Talvi tuli (ainakin hetkeksi)

Meille kuuluu hyvää. Mitä nyt suuri osa ajasta menee koulutöiden parissa. Sitä se valmistumisen läheneminen kai teettää... Pojat pääsivät neuvolaan hetki sitten, kun Hessulle hankittiin passi. Hessukka painaa 10kk ikäisenä 7,9kg ja on siis oikein hyvän kokoinen bostoni. Manu "pikkumies" puolestaan painaa jo 35kg! Morjes minkä kokoinen tuosta tulee... 

Treenien puolesta me ei olla pingotettu. Manu on nyt nähnyt pupun ja seuraavat taipparitreenit pidetään vasta keväällä. Myös damit pidetään kaapissa. Mielenkiinto tottiksen opettamiseen on tällä hetkellä täysin kateissa. Huvikseen ollaan sitten otettu esimerkiksi avainten etsimistä ja tuomista kotioloissa. Myös Hessu osaa avaintempun. ;) Hajun etsimistä ollaan aloitettu Manun kanssa myös. Kekseliäästi esittelin Manulle ihan vain teepussin, teelaatua jota meillä ei kukaan juo.

Oli pakko ulkoilla (kännykkä)kamera kädessä, kun perjantaina paistoi aurinko. Ylöjärvellä on tullut lumi ihan maahan asti. Tosin kohta se vissiin jo sulaa pois.

Muutamaa vaateprojektia oon toteuttanut iltaisin. Hessun fleeceloimi on itse tehty. Haalari on vielä vaiheessa.

Hei tytöööt! ;)

Nauroin itsekseni, kun huomasin kuvasta Manun irvistyksen. :D

Manulla on taas teinihirviövaihe. Aivot ovat täynnä testosteronia ja mieshuurua, eikä siellä liiku herneet eikä mitkään... Vapaana ollessaan mielellään painelee ihan missä sattuu huvittaan (onneksi keinot on monet enkä salli sitä), remmissä vetää kuin höyryveturi ja nuolee kaikki pissat. Siihenkin olen puuttunut. Silti tuo vekkuli kusipää pääsi yllättämään ostoksilla ja kusaisi kauppaan sisälle. Aloin välittömästi suunnitella karvalakin kaavoja!! Hieman hävetti ja pyysin monta kertaa myyjältä anteeksi. Ja oikeesti se oli yksi nykäys, kun Manu kerkesi mun käden ulottuvilta ja samantien nosti koipea. Uroskoirat. <3

Ulkonäkö pettää, meillä on aina jekut mielessä.