lauantai 18. kesäkuuta 2016

Leiritreenit

Manun kasvattaja järjesti tänäkin vuonna leirin ja me oltiin tietysti mukana! Ensimmäisenä päivänä tein Manulle jäljen pellolle ja illemmalla treenattiin pk-tottista. Perjantaina illalla otettiin myös riistatreenit, lauantaina treenattiin nomea ja sunnuntaina oli vuorossa toko ennen kotiin lähtöä. Manu sai treenata sydämensä kyllyydestä ja leirin jälkeen menikin useampi päivä levon merkeissä. Kaikki alla olevat kuvat ovat nome-treeneistä, jossa koutsina meillä oli Päivikki Kiuru.

Aamupäivällä meillä oli "aloittelijoiden" ja "kokeneempien" ryhmätreenit. Me oltiin Manun kanssa ensimmäisessä ryhmässä, jossa oli yhteensä neljä koirakkoa. Ryhmässä treenattiin kontaktin ottamista, paikalla olemista ja nome-seuraamista. Manun treeni meni hyvin, mitä nyt loppua kohti alkoi hieman paineistua, kun vähän kokeiltiin, missä Manun sietokyky menee. Manu meni lopulta paikalla olossa istumisesta maahan, mutta siellä pysyi kuin tatti. 
Kontaktin ottamista.


Nome-seuraamista, jossa koiran ei kuulu ottaa katsekontaktia ohjaajan kasvoihin. Irrallaan seuraaminen sujui yllättävän hyvin, olin vähän ylpeä pikkumiehestä.

Paikalla oloa. Manua ei vieressä ollut flatti uros kiinnostanut pätkääkään.

Päivikki halusi kokeilla, miten hyvin Manu kestää häiriötä. Hyvin se kesti, ei peppu irronnut maasta. Nuorelle koiralle treeni oli kuitenkin melko vaikea, Manu ei ole tehnyt vielä juurikaan esimerkiksi paikallaan makaamista.

Yksilötreeneissä iltapäivällä meillä oli aiheena dami suussa metsästäminen. Hakuruututreeneissä Manu on välillä lähtenyt dami suussa etsimään muita dameja ja siihen pitää saada stoppi. Leirillä Manua ei saatu näyttämään moista toimintaa, vaikka yritettiin. Päivikki vei pusikkoon useita dameja koiran nähden niin, että todellisuudessa sinne jäi vain yksi dami. Manu haki tehokkaasti työskennellen damin ja toi sen heti mulle.
Päivikki vie dameja pusikkoon koiran nähden.

"Etsi."

-Jeejeejee, kato mitä löysin!! :) 

-Olinpa taitava. ;)

Toisena treeninä otettiin vähän markkeerauksia, kun ei saatu virhettä näkyviin. Manu on toiminnan mies. <3


Lopulta damien yli kävellessä pääsin puuttumaan väärään toimintaan. Manun piti kantaa omaa damia, ja se ei saanut räkäistä damiaan pois ja vaihtaa sitä toiseen. Parin kiellon jälkeen Manu ignoorasi maassa lojuneet damit ja keskittyi omansa kantamiseen.